Terve,
20.päivä sunnuntaina mentiin kalaan. Henkilökohtaisesti oli otsikossa mainittu tunne kalan tulosta, sen verran pitkään oli kuivaa kautta kestänyt. Kierrettiin Ismon kanssa peruslenkki aavelaivan ohi vuosaaren sataman kupeeseen ja sieltä sitten itäänpäin, kai.
Aivan naurettava syönti taas kerran! Miten voi olla mahdollista että tänä kesänä ei nouse kalan kalaa niiltä paikoilta mistä vuosi sitten sai kalaa pistämällä suunnilleen haavin veteen!?
Viimekerralla Ismolla jäi magnumi pohjaan. Noi tilanteet on metkoja ja etenee näin:
1. Helvetinmoinen tartunta. "Saatana KALA ISKI!". Seuraa välitön hyvänolon tunne kalastajassa. Kalakaverilla taasen päinvastainen tunne.
2. Epäilyä. "Ei oo vittu kala, eikun en tiä..." Hyvänolon tunne laskee kalastajalla. Kalakaverilla taasen päinvastainen tilanne.
3. Vitutus. "Vittu pohjassa on.. VOI PERKELE!" Kalastajaa vituttaa sitä enemmän mitä tiukemmassa on. Kalakaverilla taasen päinvastainen tilanne.
Eli niinhän siinä kävi. Viimekesän suvereeni ykkösviehe, Sipoon saariston kalojen kauhu, rapalantummanvihreä helistinmalli niiasi ja kouraisi pohjasta tukevasti ja naks, sinne jäi kirottu.
Tilanteesta teki absurdin sen että noin samoilla sekunneilla taivas avautui ja alkoi sataa vettä. Tilanne siis pysyi samana ja minä sain viimeinkin kokea menetyksen raastavaa tunnetta. Mutta oliko uhraus liian kova? Aika näyttää..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti