Löytyi se paras kalapaikka...

...nimittäin laiturinnokka. Viikonloppu oli pyhitetty kaikelle muulle paitsi kalastukselle, mutta päätin su iltapäivällä heitellä hetken istualtani laiturilta. Odotukset tälle touhulle oli täysi nolla, mutta kyllähän sillä aikaansa tappaa.

Joku vartin verran viskottuani tärppäsi. Hetkeen ei tuo, ah niin voimantuntoa antava, juttu ole tapahtunut, kun eka vavan kahvaan välittyy iskun voima ja sitten kelatessasi tunnet kuinka tuo merenelävä tappelee vastaan. Blogia pidempään seuranneet tietävätkin että ei ole ahti ollut armollinen meikäpojille. Siinä sitten paniikin omaisesti kelailin haueksi jo tunnistamani eväkkään rannan tuntumaan ja huomasin ettei haavi ollu lähellä. Vapa nopeasti paremmalle puoliskolle ja syöksyin veneeseen. Takasin tulessani, huomasin että haukea roikotettiinkin puoliksi ilmassa:D. Kumminkin ilman suurempaa draama fisu haavin ja rannalle.

Meillä on hoidossa tuollainen sileä karvainen mäyräkoira. Rudy on sen nimi. Rudy on todistanut omistavansa ehkäpä koiramaailman herkimmät hermot ja jokapäiväisen koiranelämän suorittaminen on todellakin tuskatuttavan jännää. Karvanaama on kirjaimellisesti säihkätänyt liikkuvaa heinänkortta... kahdesti peräkkäin. Nyt kun hauki oli saatu turvallisesti maihin ja aloin hamuta jollain millä sen saisi hengiltä, nosti koira hirveän metakan tansahteli meikän ja kalan ympärillä. Paremman puutteessa junttasin kivellä tajun kankaalle(siis kaltalta en koiralta), niin siitäkös se riemu vasta repesi. Hetken siinä vielä pyörittyään koiruus käveli ympäriinsä rinta rottingilla ja uskalsi jopa tehdä itsenäisesti retken laiturin päähän, mikä oli ollut sitä ennen Mordoriin verrattava paikka. Kaipa piskillä heräsi joku alkukantainen vietti, että nyt saatiin saalista.

Kalan painoksi tuli 1.19 kg(tiedän, tälläisillä ei yleensä kauheasti leveillä mutta on ollut hetken hiljaista:)). Koirakin palasi nopeasti omaksi pelokkaaksi itsekseen.

Nii joo Zero Points, kun ei ollut taistelupari messissä.

Tuttua ja turvallista.

Eli taimenta yritettiin uistella. Sää oli kaunis, eli veneilynähän tämä reissu oli mitä mainion. Niin että tuliko mitään?:D No ei. Kun siirryimme sipoon selälle, niin kaiku kyllä näytti että fisua olisi. Ainut pieni juttu, että kalaa olisi ollut n. 10 metrissä ja eihän meillä siimapainojen kanssa uistin uppoa kuin 'bout 4 metrin syvyyteen. Eli olisiko nytten aika siirtyä kuuluisien takiloiden käyttöön? Tuleeko tästäkin uusi epäonnistuminen jo ah niin sankkaan joukkoon. Aika tämän näyttää. Jos feilataan, niin feilataan sitten näyttävästi!

Otettiin muutama kuva uudella hienolla kamerallani, että on ees jotain millä elvistellä. Ekan kuvan ilme kertoo tuskan määrän tässä touhussa:D

Ai niin taistelupari oli taas vääntänyt itselleen vaapun ja kyllähän se ui. Ei tullut silläkään mitään, mutta toisaalta eipä jäänyt pohjaan.

Mystistä touhua

Kuten jo Sauli hieman asiaa valaisi, ei tämä homma oikein luonnistu. Nyt on konsultoitu kaikkea, aina työkavereista, internettiin ja tulos on ollut täysi nolla. Meritaimenblogin mukaan kalaa pitäisi suomenlahdella olla, enemmän kuin miesmuistiin, mutta eipä se vaan tartu meidän ottipeleihin. Eli miehissä on pakko olla vika:D.

Kertaan tässä vielä vinkit mitä olen saanut haalittua kasaan eri lähteistä.

Veden lämpötila pitäisi olla 7-12 astetta. Se että miten syvälle mennään ei pitäisi olla niin tarkkaa lämpötila ja ennekaikkea, että saaliskalaa löytyy, joten alueella pitäisi olla silakkaparvia (tää onkin jännä kysymys, että millä tämän toteaa, veneellä ajella ja katsoa kaiusta?:)). Uistinta pitäis viskoa rannan tuntumassa ja rannan pitäisi olla kivikkoinen ja esim. saaressa valitaan se tyyni puolisko. Säänä sopisi parhaiten tuollainen sumuinen keli. Uistinta pitäisi uittaa tyyliin. kelaa, lopeta kelaaminen ja anna uistimen laskeutua pohjaa kohden, kelaa uudestaan. jne...

Jos joku asiaan vihkytynyt tätä blogia lukee, niin ei muutakuin kaikki neuvot ovat tervetulleita.

Tyhjän saa pyytämättäkin

Päivää,

käytiin eilen sunnuntaina kalassa. Käteen ei jääny kun rusketus mutta yhtään heittopeliäkään ei jäänyt pohjaan eli koko reissun saldo oli itseasiassa varsin positiivinen! Ismo on viimeaikoina lukenut pahinta blogikilpailijaamme, meritaimenblogia (http://meritaimen.blogspot.com/) ja saanut selville katalien vihollisten käyttämiä salaisia taktiikoita:

1. Veden lämpötilä optimaalisimmillaan meritaimenelle on 7-9 astetta. Tämä ehto täyttyi. Ismo sai lopultakin asennettua kaikuluotaimen johdot, parin minuutin homma kuulemma ja vuosi meni, tällä siis mittaroitiin lämpötilaa.

2. Kivikkoinen ranta. Näitä löytyi varsin helposti.

3. Sumu. No sumua ei ollut

4. Vesisade, mieluummin vielä vaakasuoraan. Oli nätti ja lämmin päivä, sateella en kalasta, se on varma. Pakko on kalojen syödä nättinäkin päivänä imo.

Viskeltiin nelisen tuntia eikä minkäänlaista lupausta edes. Luulen että meritaimenblogin kalastajat tietää vielä jotain mitä me ei tiedetä tai kyseessä on suuremman luokan huijaus!?

Elite fishing season 3 has begun!

Päivää,

Käytiin eilen lauantaina kalassa. Päivä oli nätti ja lähdettin Honkkarin kautta liikenteeseen sillä heitin vanhan vapani alkukeväästä roskiin täysin palvelleena. Katsoin hyllystä mahdollisimman muovisen yhdistelmän ja hintaa kyseiselle vapa-kela-siimatkin_jo_valmiina -setti maksoi parikymppiä.

Hyllystä mukaan Ismo zalsoja pari kappaletta plus muutama tarjouslipare kun kuitenkin jää pohjaan. Näillä siis mennään. Suunnitelma on körötellä sipoon selälle hevossaaren kupeeseen ja rantautua tyynelle puolelle viskelemään, koska siellä ne meritaimenet on, lämpimän mesimassan kupeessa. Ismon työkaverilta siis vinkkinä.


Kätevästi ensimmäisen vartin aikana jää eka Ismo pohjaan kun tottumattomana heittelijänä sain koko kelan siimasotkuun. No, sattuuhan noita ja rahalla saa aina uusia. Uutta lusikkaa kiinni ja jäi se toinenkin puolentunnin sisällä pohjaan kiinni. Kiva paikka sinänsä jos olis ollu grilli ja makkarat mukana. No päätettiin sitten siirtyä toiselle saarelle mutta ei sieltäkään mitään noussut, tosin ei tullut menetyksiäkään.


Ainiin. Tilanne siis O_o