Koska jokaisella maailman vatipäällä pitää olla blogi, niin kyllähän meilläkin. Ja kerrottavaahan maailmalle riittää! Nimittäin niitä parhaitta juttuja, eli kalajuttuja. Tämä blogi keskittyy kahden arjensankarin taisteluun luonnonvoimia vastaan. Samalla toivoen pieniä almuja Ahdilta. Kuten blogin lukija tulee huomamaan, olemme melkoisen tumpeloita tässä jalossa lajissa, mutta ei se mitn.
lauantai 18. lokakuuta 2008
Hauen "narrausta"
Tämä meidän kalastaminen alkaa saamaan pikku hiljaa melko koomisia piirteitä. Tänään oli tarkoitus lähteä uistelemaan hieman haukea ja alkuperäisen plänin mukaan olisi rapaloiden ollut tarkoitus olla vedessä klo: 16:30 ja harrastus olisi pitäny jatkua tuonne n. 19:30, koska Saulilla oli menoja.
Monen mutkan jälkeen meikä pääsi veneelle vasta n. kuudelta. ensi töiksemme kävimme heittämässä tuoreen vaimoni mökille ja tarkoitus olisi ollut aloittaa heti sen jälkeen. Toki aikaahan oli enää niukasti, mutta ajattelimme ottaa ilon siitäkin irti. Vapoja kasatessani todellisuus iski. Viehepakki oli jäänyt auton takakonttiin. Ei ollut kaukana, hysteerinen naurun ja itkun sekainen kohtaus:D. Ei auttanut kun käydä hakemassa uistimet autosta.
Lopulta pääsimme pelipaikoille n. klo 18:30. Jäljellä olevasta tunnista jäi itselle käteen varmaan joku 30min. koska siimat olivat kierteellä viime reissun jälkeen, joten jouduin niitä selvittelemään ison osan ajasta.
Niin, ei varmaan tarvitse kertoa ettemme saanet mitään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti